Erityisesti pitkäaikaisella stressillä on monia erittäin negatiivisia vaikutuksia terveyteemme. Fyysisellä puolella tiedetään stressin vaikutus immuunipuolustusjärjestelmämme heikkenemiseen sekä sydän- ja verisuonitautien lisääntymiseen.
Psyykkisellä puolella taasen on todettu sellaisia oireita kuten jännittyneisyys, ärtymys, aggressiot, levottomuus, ahdistuneisuus, muistiongelmat, unihäiriöt sekä vaikeus tehdä päätöksiä. Kaikki nämä vetävät mielen matalaksi eikä mikään tunnu sujuvan, mikä johtaa usein myös masennukseen.
Kaikesta yllä mainitusta muodostuu usein eräänlainen noidankehä: Kun unenlaatu heikkenee, päätöksenteko toistaa samoja uomia, uusia ratkaisuja ei tunnu löytyvän. Niinpä jatkamme samaa rataa ja negatiiviset vaikutukset kasvavat suuremmiksi.
Stressillä voi toisaalta myös olla hyvinkin vastakkaisia vaikutuksia painonhallintaan. Joillain ihmisillä paino lähtee putoamaan stressijaksojen aikana, toisilla se taas lähtee nousemaan. Tilastojen mukaan painon nousua tapahtuu erityisesti jo valmiiksi ylipainoisilla.
Syitä, miksi paino lähtee stressin vuoksi nousemaan, on useita:
- stressi saattaa lisätä mielitekoja runsasenergistä ruokaa kohtaan
- stressaavalla kaudella on vähemmän aikaa tai energiaa suunnitella syömisiään etukäteen, valmistaa itse aterioita tai huolehtia välipaloista
- stressaantuneena ruoka saatetaan syödä nopeasti ja ilman ajatusta, jolloin kylläisyysviestit jäävät huomiotta
- stressaavana kautena uni voi jäädä vähäisemmäksi tai huonolaatuisemmaksi, ja tällä on suora vaikutus seuraavan päivän ruokahaluun
- stressin myötä syömisrytmit muuttuvat ja liikuntaan on vähemmän mahdollisuuksia
- stressaantuneena valitaan helposti aterioiksi lihottavia pikaruokia ja epäterveellistä naposteltavaa
Mistä apu kierteeseen?
Vaikka stressille löytyykin tilastollisesti tiettyjä yleisimpiä syitä, kyse on kuitenkin aina ihmisen omasta yksilöllisestä kokemuksesta. Niinpä tehokkainta olisikin selvittää syyt oman henkilökohtaisen stressin taustalla. Tällöin niihin on myös helpompi tehdä muutoksia, jotka ovat oikeasti toimivia.
Tässä kuitenkin muutamia tehokkaita ohjeita pitkäaikaisen stressikierteen katkaisemiseksi:
I. Pysähdy. Edes muutamaksi minuutiksi silloin tällöin. Mitä katastrofaalista voisi tapahtua muutamassa minuutissa? Ota muutama syvä hengitys ja rauhoitu hetkeksi. Kuten Albert Einstein on sanonut: ”Emme kykene ratkaisemaan ongelmiamme samalla ajattelun tasolla, kuin missä ne ovat syntyneet.” On siis tärkeää, että katkaiset stressaantuneen mielialasi, vaikka edes lyhyesti, muutaman kerran päivässä. Sen kautta voit saada uutta perspektiiviä ajatteluusi.
II. Kaiken kiireen keskellä kysy itseltäsi, ”Mikä tässä käsillä olevassa tehtävässä/työssä/askareessa on minulle tärkeää?” Mikäli käsillä oleva homma ei oikeasti ole sinulle tärkeää, pohdi, voisitko olla kokonaan tekemättä sitä tai ainakin siirtää sen myöhemmäksi. Pyri tekemään asiat tässä järjestyksessä:
-
- Asiat, jotka ovat kiireellisiä ja tärkeitä
- Asiat, jotka ovat tärkeitä, mutta eivät kiireellisiä
- Asiat, jotka ovat kiireellisiä, mutta eivät tärkeitä
- Asiat, jotka eivät ole kiireellisisä, eivätkä tärkeitä
III. Tee illalla ennen nukkumaan menoa väljä suunnitelma seuraavalle päivälle. Kirjaa ylös 1-3 asiaa, jotka haluat saada tehdyksi seuraavan päivän aikana, perustuen yllä esittämääni tärkeysjärjestykseen.
Miksi vain 1-3 asiaa ja miksi väljä suunnitelma?
- keskity aina vain yhteen asiaan kerrallaan, niin saat asiat oikeasti valmiiksi ja pois tärkeiden (ja kiireellisten) asioiden listalta.
- jätä suunnitelma väljäksi, jotta jää tilaa yllättävien asioiden varalle.
- kun kirjaat vain muutaman asian ylös, aivosi saavat paremmin rauhan hyvää unta varten, tietäen, mihin huomenna keskittyä.
- iltaisin, jos olet saanut edes yhden asian tehtyä loppuun päivän aikana, voit antaa itsesi kokea tyytyväisyyttä siitä, että asiat oikeasti etenevät.
- priorisoimalla asiat selkeästi, tulet huomaamaan, että tulipalojen sammuttelu ja sinne tänne singahtelu alkaa vähetä.
- tällä tavoin pidät asiat riittävän yksinkertaisina ja aivosi saavat enemmän aikaa etsiä uusia ratkaisuja.
- mikäli saat tehtyä kaikki listasi tehtävät ennen päivän päättymistä, voit seuraavaksi valita tehtäväksesi sellaisen asian, joka tuottaa sinulle hyvää oloa tai mielihyvää. Olet sen ansainnut.
Arvot ja tarkoitus -verkkovalmennus antaa sinulle tehokkaita stressinhallinnan työkaluja, joita voit soveltaa lisäksi myös moneen muuhun elämäsi osa-alueeseen, samalla kun löydät kauan hakusessa olleen tarkoituksen elämällesi.