Flow Mentaalivalmennus
Valmennamme ihmisiä ja yrityksiä henkiseen hyvinvointiin ja menestykseen

Eroon peloista ja fobioista

Lähes kaikki pelkomme ovat opittuja tiloja/tunteita. Koska pelot ovat opittuja, niistä voi myös oppia pois. Itse asiassa peloista voi päästä eroon jopa yhdellä tapaamiskerralla. Tehokkailla NLP-tekniikoilla pääset nopeasti ja pysyvästi eroon peloistasi, fobioistasi tai ikävistä traumoistasi.

”Hei Hannu, Lento meni ihan kivasti, olin rauhallinen ja matka meni nopeasti. Jo parin viikon päästä olisi seuraava lento Saksaan, odottelen sitä iloisena.”

– Sari Kirkkonummelta, entinen lentopelkoinen

Pelot ovat pohjimmiltaan tuntemuksia kehossamme, eli siis eräänlainen sarja neurologisia yhteyksiä aivojemme ja eri kehonosiemme välillä. Jotta pystyisimme tuntemaan pelkoa, jonkin tekijän – joko oman ajatuksemme tai jonkin aistimuksen ulkoisesta maailmastamme – täytyy laukaista tuo sarja neurologisia yhteyksiä.

NLP (Neuro-linguistinen ohjelmointi) on osoittanut, että koska ihminen voi oppia kyseisen neurologisten yhteyksien sarjan erittäin nopeasti, samainen ihminen voi myös oppia muuttamaan sen lähes yhtä nopeasti.

Elämää rajoittavia pelkoja poistettaessa NLP:n keinoin NLP-valmentaja selvittää usein ensin ”pelkoprosessisi,” eli sen sisäisen strategiasi, jolla pelon tunne sinussa muodostuu. Kun prosessi on selvillä, sen muuttaminen sinulle tarkoituksenmukaisemmaksi on yleensä varsin nopea toimenpide. Usein käytetään esim. Fast Phobia Cure –tekniikkaa, jossa pelkoprosessi ikään kuin neutralisoidaan. Muita varsin tehokkaita tekniikoita ovat mm. tunteiden pyöritys vastakkaiseen suuntaan, erilaiset Swish Patternit, ankkurit sekä sisäisen keskustelun muokkaaminen.

”Yksinkertainen totuus on: kun olet peloissasi, olet tyhmempi.” -Bruce H. Lipton, PhD

Lue Hannu Pirilän blogikirjoitus Turhista peloista on turha kärsiä. No Fear

Flow Mentaalivalmennus tarjoaa pelon/fobian poiston yhdellä tapaamiskerralla hintaan 300 € (sis. alv 24 %).

Toimivuustakuu: Mikäli pelkoa ei syystä tai toisesta saada poistettua kokonaan tai mikäli se ei vähintäänkin heikkene merkittävästi yhdellä tapaamiskerralla, tarjoamme toisen ja tarvittaessa jopa kolmannen tapaamiskerran veloituksetta. (Toistaiseksi pelot on saatu poistettua n. 95 %:sti yhdellä tapaamisella, koskaan ei asiakkaamme ole tarvinnut kolmatta tapaamista)

Tarjous koskee kaikkien yleisten pelkojen kuten lentopelon, korkeanpaikan pelon ja ahtaanpaikan pelon poistoa.

Mitä se mahdollistaisi sinulle, jos turhat pelot eivät enää rajoittaisi eämääsi?

Ota heti yhteyttä ja varaa aika tapaamiselle: p.050-662 81 tai info@mentaalivalmennus.fi