Flow Mentaalivalmennus
Valmennamme ihmisiä ja yrityksiä henkiseen hyvinvointiin ja menestykseen

Kuinka tulla fiksummaksi?

Urbaani Sanakirja määrittelee fiksuuden näin:

”Mielekäs, älykäs tai käyttökelpoinen. Toisinaan myös toimiva, viisas tai järkevä.”

Hyviä asioita. Miten me sitten voisimme olla fiksumpia ja toimia fiksummin?

Lähdetäänpä ensinnä siitä, että rajoitteet, joita meillä ylipäätään on, ovat meidän mallissamme maailmasta, ei itse maailmassa, jossa elämme.

Tällä tarkoitan sitä, että meillä on tässä maailmassa käytännöllisesti katsoen rajattomasti erilaisia mahdollisuuksia. Se, mikä meille sitten tuottaa niitä ajatuksia mahdollisuuksien rajallisuudesta – kuten ”en minä kykene tähän” tai ”ei ihminen kykene tähän” – on puhtaasti meidän oma sisäinen mallimme maailmasta.

Nämä rajoitteet ovat siis päämme sisällä, eivät siinä maailmassa, jossa elämme. Ne ovat meidän omia kuvitelmiamme siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei.

Jos mietimme hetken niitä rajoitteita, joita ihmiskunta on historiansa aikana pitänyt ”tosina,” kuten vaikka ”ihminen ei voi lentää,” niin huomaamme nyt, että ihmiset ovat keksineet välineitä, joiden avulla lentäminen on tullut ihmiselle mahdolliseksi. Ihmisiä on lennätetty jopa avaruuteen asti!

Tämä toteutuu myös pienemmissäkin asioissa. Vuosikymmeniä uskottiin mm., että ihminen ei kykene juoksemaan mailia (1 609 metriä) alle neljän minuutin. Kunnes 6.5.1954 brittiläinen Roger Bannister alitti tuon ajan Oxfordissa, Englannissa. Pian tämän jälkeen yksi jos toinenkin juoksija alkoi juosta tuon matkan alle neljän minuutin. Tätä kirjoittaessani mailin maailmanennätys on 3.43,14 ja Hicham el-Guerrouj:n nimissä.

Tämäkin neljän minuutin mailin mahdottomuus oli pelkästään ihmisten mielissä ollut rajoite. Rajoite oli siinä mallissa ihmisten mielissä siitä, mitä tämä meidän maailmamme on ja mihin me kykenemme.

Kyse on siis paljolti uskomuksista. Kyse on myös arvoistamme, eli siitä, mitä me pidämme elämässämme tärkeänä.

Jos siis nyt ajattelet hetken vaikka haaveitasi; jotain, mitä haluaisit, mutta ajattelet kenties, että tuo haave voi olla ehkä mahdollinen jollekin muulle, mutta ei sinulle – oli syy sitten mikä tahansa. Ehkä ajattelet, ettei sinulla ole aikaa. Tai ethän sinä voi, kun sinulla on lapsia. Tai koska sinulla on työsi, joka rajoittaa sinun vapaa-aikaasi.

Kaikki nuo rajoitteet, joita ehkä koet, ovat sinun oman mallisi maailmasta tuottamia rajoitteita. Ilman näitä rajoitteita ihminen, sinä mukaan luettuna, kykenee lähes mihin tahansa. Loppujen lopuksi ainoa syy, miksi emme saa jotain aikaiseksi on se, että me vain kuvittelemme, että se ei ole mahdollista.

Fiksuutta sen sijaan on muodostaa mielessään mielekkäämpi, käyttökelpoisempi ja toimivampi malli maailmasta.

Toinen asia, mitä me teemme, on se, että me toistamme jatkuvasti samanlaisia kaavoja elämässämme. Nämä kaavatkin pohjautuvat omiin malleihimme tästä maailmasta.

Albert EinsteinAlbert Einstein määritteli aikanaan, että järjettömyys on sitä, että toistaa samoja asioita ja odottaa erilaisia tuloksia.

Toisin sanoen, on siis monesti suorastaan tyhmää toistaa samoja asioita kerta toisensa jälkeen ja näin ollen pysyä niissä raameissa, joita me olemme itse itsellemme luoneet. Kuten opettajani ja mentorini Dr. Richard Bandler on todennut:

”Ihmiset tulevat fiksuiksi kokeilemalla ja yrittämällä uusia asioita.”

Jos siis haluamme jotain uutta elämäämme, mutta toimimme samalla tavalla, niin se on Albert Einsteininkin määritelmän mukaan järjetöntä.

Mikäli siis haluamme päästä eteenpäin elämässämme, meidän tulee, tavalla tai toisella, kokeilla uusia asioita ja yrittää uusia asioita. Ainoastaan sillä tavoin voimme myös oppia, mikä toimii ja mikä ei.

Kun haastamme tällä tavoin oman mielemme rajoitteita, omaa malliamme tästä maailmasta, voimme lähteä laajentamaan sitä. Ja kun laajennamme omaa malliamme maailmastamme, se mahdollistaa sen kautta uudenlaisten asioiden ja uudenlaisten tulosten toteutumisen.

Miten tämä kaikki sitten oikein tapahtuu?

Meidän aivoillamme on erittäin vahva taipumus – suorastaan halu – tehdä sitä, mikä on tuttua. Kun sitten lähdemme tekemään ja kokeilemaan jotain uutta, se on aina tavalla toisella jonkinlainen hyppy tai askel tuntemattomaan.

Koska aivomme pitävät siitä, mikä on tuttua, meille muodostuu helposti erilaisia esteitä tehdä niitä asioita, jotka eivät ole meille tuttuja. Nämä esteet tulevat esiin mm. erilaisten paradigmojen, pelkojen ja rajoittavien uskomusten muodossa.

No FearNäin ollen yksi ensimmäisiä asioista on erilaisista peloista eroon pääseminen.

Pelkoja on myös hyvin erilaisia. Toisen pelot ovat varsin voimakkaita ja pitävät meitä vahvasti otteessaan, toiset taas ovat hyvinkin paljon ”kevyempiä.”

Pelot ovat kuitenkin usein kehityksemme esteitä. Lisäksi ylivoimaisesti suurin osa peloistamme on täysin turhia. Me pelkäämme usein jotain sellaista, joka saattaa tapahtua – eli on puhtaasti mielikuvituksemme tuotetta – tai ajattelemme, että koska tällaista on tapahtunut joskus aiemminkin, niin tämä varmaankin toistuu – vaikka näin ei asian laita kuitenkaan ole.

Lisäksi meillä on niitä uskomuksia mm. siitä, mihin me kykenemme ja mihin emme.

Miten pääsemme tällaisesta ajattelusta sitten eroon?

Siis ajattelusta, joka pohjautuu oman mielemme rajoitteisiin, omaan malliimme maailmasta. Miten voimme laajentaa tuota mallia? Miten voimme lähteä kokeilemaan uusia asioita, jotta meistä tulisi fiksumpia, viisaampia ja järkevämpiä?

Tähän on luonnollisesti olemassa erilaisia tekniikoita ja työkaluja.

NLP-koulutusSe, minkä olen todennut olevan erittäin toimiva työkalu tässä muutoksessa ja jota minä hyödynnän jatkuvasti työssäni on NLP, neuro-lingvistinen ohjelmointi.

NLP käsittää huikean määrän hämmästyttävän tehokkaita tekniikoita ja työkaluja, joilla pääset mm. eroon peloista, jopa fobioista. NLP-mallien avulla voimme myös mm. lähteä kokeilemaan uudenlaista ajattelua, miten voimme ikään kuin haastaa omaa malliamme maailmasta ja kuinka voimme näiden tekniikoiden avulla jo etukäteen kokea, miltä jonkin uuden asian tekeminen tuntuu ja mitä siitä mahdollisesti seuraa.

NLP-tekniikoiden avulla voimme siis haastaa ja laajentaa omaa malliamme maailmasta henkilökohtaisella tasollamme. Kyse on nimittäin aina omasta subjektiivisesta kokemuksestamme. Meillä jokaisella on oma käsityksemme ja kokemuksemme tästä maailmasta. Meillä jokaisella on omat mielen rajoitteemme, jotka estävät meitä tekemästä, kokeilemasta ja yrittämästä uusia asioita ja sen kautta pääsemästä eteenpäin elämässämme.

Toisin sanoen, jotta sinäkin pääset eteenpäin elämässäsi, jotta pääset tekemään niitä uusia asioita, jotka voivat tuottaa sinulle enemmän mielihyvää, enemmän hyvinvointia tai mitä tahansa muuta tavoittelemaasi, sinun tulee kokeilla ja yrittää uusia asioita.

Jos sinusta tuntuu, että se ei millään omin avuin onnistu, niin NLP:stä voi olla sinulle huikea apu siihen, miten saat sen tehtyä ja kuinka saat omaa malliasi maailmasta – omaa karttaasi – muokattua ja laajennettua, niin että se mahdollistaa niiden uusien asioiden yrittämisen, tekemisen ja kokemisen niin, että sinustakin tulee fiksumpi, järkevämpi ja jopa viisaampi.

Sitä kautta se tapahtuu.

Niin kauan, kun olemme tismalleen siinä samassa vanhassa mallissamme, mitään kehitystä ja mitään uutta ei tapahdu.

Olisiko siis aika tehdä muutoksia omaan malliisi maailmasta ja kokeilla jotain uutta saadaksesi aikaan uudenlaisia tuloksia?

”NLP:ssä on kyse vapaudesta ja ihmisten olemisesta fiksumpia.” -Dr. Richard Bandler